minionit iloa elämään!

minionit iloa elämään!

Nyt viimeisimmät postaukset ovat koskettaneet vakavia asioita sekä vakavia sairauksia, joten ajattelin keventää tätä postauksien kirjoa asioilla, jotka voivat parantaa elämänlaatua ja joiden on todettu parantavan elämänlaatua. Varmasti jokaisella on sellaisia aikoja, milloin tuntuu, että kaikki menee huonosti eikä mikään asia tunnu onnistuvan. Kuitenkin, vaikka asia sillä hetkellä tuntuisi ylitsepääsemättömältä, täytyy aina muistaa, että mikään asia ei ole sellainen, josta ei pääsisi siirtymään eteenpäin. Surulle ja pahalle ololle tulee antaa oma aikansa, mutta elämässä tulee myös suremisen jälkeen mennä eteenpäin. Siksi ajattelinkin kirjoittaa sellaisista asioista, jotka on todettu piristävän ihmisiä tavalla tai toisella. Toivottavasti nautit tästä hieman iloisemmasta aiheesta.

Liikunta

Kaikki varmaan miettivät, mitä mielessä ja kehossa tapahtuu, kun ihminen harrastaa liikuntaa ja miksi sen jälkeen tulee hyväolo. On todettu, että säännöllinen liikunta auttaa esimerkiksi sairauksien ennaltaehkäisyssä sekä sairauksien hoitoon on jopa käytetty säännöllistä liikuntaa jo pidemmän aikaa. Lisäksi liikunnan on todettu auttavan mieltä ja sen terveyttä. Liikunnan on todettu auttavan mieltä rentoutumaan. Liikunta lisää mielihyvähormonien tuotantoa esimerkiksi endorfiinien tuotantoa sekä pitoisuutta. Yhdessä tutkimuksessa onkin todettu, että hyvän olon aivosolut toimivatkin erityisen aktiivisesti liikunnan jälkeen. Lisäksi on todettu, että itsearvostuksen sekä minäkuvan muuttuminen vaikuttaa positiivisesti mieleen. Osaisitko kuvitella itsesi tänään huikealla juoksu- tai kävelylenkillä kauniissa vihreässä Suomen luonnossa? Tämän jälkeen kotiin palattuasi lämmittäisit saunan ja nauttisit pari saunajuomaa, vaikka tietokone edessäsi, jossa on avoinna esimerkiksi suosikki kolikkopelisi.  Lisää suosituista kasinoista, joista löytyy erilaisia kolikkopelejä voit lukea suomi-kasino.com sivustolta! Tämä jos mikä tuo takuulla piristystä kaikkiin kesäiltoihin.

Shoppailu

Etenkin naiset, mutta miksipä ei miehetkin nauttivat varmasti shoppailusta. Ostaessa itselleen jotakin uutta kivaa, saa jokainen varmasti todella mukavan olon. Lisäksi uusi vaate voi esimerkiksi kohottaa itsevarmuutta, mikä on aivan takuulla kytköksissä hyvään oloon. Toki jos rahatilanne on niin tiukka, ettei juuri sillä hetkellä pysty ostamaan mitään, voi kauppoihin mennä vain katselemaan ja löytää jotain, mitä varten voisi mahdollisesti aloittaa säästämisen. Varmasti uusien vaatteiden sovittaminen ja se tunne, kun huomaa jonkin istuvan hyvin päälle, voi tuntea olonsa mukavaksi ja kauniiksi.

Suklaa

Niin naiselliseltakin se kuulostaakin, suklaa tuo usein hyvän olon tunteen varmasti synkempäänkin päivään. Suklaa siis auttaa jokaista nostattamaan mieltä ainakin hetkellisesti ja vaikka juhannuksen jäljiltä voi turvotus edelleen tuntua mahanpohjassa, on jokaisella takuulla lupa helliä itseään ainakin pikkuisen.

Hymy

Monelle suomalaiselle on varmastikin tuttu tunne se, että julkiselle paikalle mentäessä ei kovin monelta vastaantulevalta irtoa hymyä. Kuitenkin, jos henkilö itse antaa hymyn ja hyvän mielen toiselle, se tulee varmastikin joskus myös itselle maksettua takaisin. Muista siis hymyillä, sillä se tuo mielihyvää niin itsellesi, kuin samalla myös muille.

hymy piristää päivää

Perhe sekä ystävät

Varmasti jokaiselle tulee hyvä mieli isovanhemmilla vierailun jälkeen tai ystävien kanssa yhdessä vietetyn mukavan viikonlopun jäljiltä. Tämän vuoksi kannattaakin siis panostaa aikaan yhdessä ystäviin ja perheeseen. Kukaan tuskin on koskaan miettinyt, että ystäville tai perheelle on tullut annettua liikaa aikaa. Tee siis hyvä mieli itsellesi sekä läheisillesi. Takuulla pienikin positiivinen ele tai hetki yhdessä auttaa jokaista jaksamaan normaalissa arjessa. Lisäksi, jos sinulla on huolia, auttaa huolten jakaminen paljon asiaa, nimittäin jaettu huoli tuntuu puolet pienemmälle rasitteelle. Älä siis pelkää puhumista, vaan ole avoin läheisillesi. Tulet yllättymään heidän vastaanotostaan aivan takuulla.

Toivottavasti tästä kirjoituksesta oli apua ja sen avulla saataisiin nostatettua jokaisen elämäniloa edes pikkuisen tai vaikka hetkeksikin. Välillä on ihan varmasti mukava lukea myös aiheista, jotka eivät ole niin vakavia!