Korvaushoito

korvaushoito

Tänään kerromme korvaushoidosta ja siitä miten se auttaa, minkälaisia ennakkoluuloja ihmisillä on ja miten siihen pääsee? Moni on kuullut kyseisen termin ja tietää että se liittyy huumeisiin ja niistä eroon pääsemiseen, mutta avaamme koko termiä nyt hiukan laajemmin.

Korvaushoidolla hoidetaan opioidiriippuvuutta. Hoitoa on alettu toteuttaa Suomessa jo vuodesta 1997 alkaen ja nykyään hoidossa olevilla on jopa oma yhdistys (Korvaushoitolaiset ry), joka pyrkii saamaan hoidossa olevien ihmisten äänen kuuluviin ja varmistaa heille tasapuolinen kohtelu terveydenhuollossa. Opiaateista eroon pääseminen on todella vaikeaa ja joissain tapauksissa melkeimpä mahdotonta.

Korvaushoidolla on kuitenkin saatu hyviä tuloksia aikaan. Hoito kestää vuosia ja joillakin jopa loppuelämän ajan. Kuitenkin tämä on parempi vaihtoehto kuin täydellinen syrjäytyminen yhteiskunnasta ja ennenaikainen kuolema. Ilman korvaushoitoa opiaattiriippuvainen joutuu hankkimaan rahat huumeisiin rikoksilla ja itsensä myymisellä. Toinen huomioitava asia on, että kadulla liikkuvat huumeet voivat sisältää mitä tahansa, joten niissä on aina suurempi riski esimerkiksi yliannostukseen. Korvaushoidossa annokset ovat säännösteltyjä ja ne otetaan valvotuissa olosuhteissa, joten niiden väärinkäyttäminen on huomattavasti hankalampaa.

Korvaushoidossa käytetään metadonia tai vaihtoehtoisesti buprenorfiinia sisältäviä lääkkeitä. Hoitoon kuuluu myös vahvana osana psykososiaalinen hoito ja esimerkiksi ADHD:n tai masennuksen hoitaminen sekä lääkkeillä että terapialla. Tavoitteena korvaushoidossa on aina lääkkeettömyys, eli korvaushoidon loppuminen jossain vaiheessa. Aina tämä ei kuitenkaan ole mahdollista ja potilaalla joudutaan pitämään lääkitystä yllä.

Korvaushoito aloitetaan aina valvotusti, joskus jopa laitoshoidossa, mutta jos potilaan hoitomyönteisyys on hyvä, voidaan jatkossa aloittaa myös kotiannokset. Päästäkseen kotiannosteluun, potilaan on kuitenkin oltava todella sitoutunut hoitoon ja osoitettava olevansa valmis annostelemaan lääkkeet oikein. Jokaiselle potilaalle “räätälöidään” hänelle sopiva lääkitys, jonka tulisi pitää mieliala tasaisena ilman suuria heittoja. Kun potilaan tila ja aivotoiminta tasaantuu, hänellä on paremmat edellytykset aloittaa pikkuhiljaa elämänsä järjestely. Usein tämä vie kuitenkin useita vuosia, sillä varsinkin kovia huumeita käyttäneillä koko elämänhallinta on usein ollut kadoksissa todella pitkään. Tähän potilas tarvitsee myös usein apua, sillä asioiden normaali hoitaminen voi olla täysin vierasta kauan huumeaddiktiosta kärsineellä.

Korvaushoitoa on varsinkin sen alkuaikoina kritisoitu laajasti siitä, että huumeella yritetään päästä eroon huumeongelmasta. Tosiasia kuitenkin on se, että opiaattiriippuvuus on niin vahva addiktio, että ilman säännösteltyä lääkkeellistä hoitoa, huumeista vieroittautuminen voi olla lähes mahdotonta. Silloin riskiksi nousee uusi retkahtaminen huumeisiin. On siis huomattu että korvaushoidolla potilaan annosta voidaan laskea asteittain ja saada koko elimistö tottumaan huumeista irtautumiseen pikkuhiljaa. Korvaushoidosta tulee myös yhteiskunnalle mittavat säästöt, sillä laskelmien mukaan jopa 45 000 euroa rahaa säästyy joka ikinen vuosi yhtä korvaushoitopotilasta kohden.

Korvaushoitoon pääsemiseksi potilaan tulee hankkia itselleen lähete. Usein ehtona on epäonnistunut tai epäonnistuneet katkohoidot, jotka todistavat että henkilö ei pääse huumeesta eroon ilman korvaushoidon aloittamista. Se että vaaditaan epäonnistuneita “katkoja”, on mielestämme sekä yhteiskunnan että narkomaanin ajan tuhlausta, sillä tieteellinen tosiasia on, että opiaattiriippuvuuteen auttaa parhaiten korvaushoito. Se että joku joutuu aloittamaan katkaisuhoidon, vain siitä syystä että saa sen kirjattua potilastietoihinsa, vie paikan joltain toiselta, joka olisi kenties kiihkeästi kaivannut “katko paikkaa”. Tätä järjestelmää tulisikin muokata, niin että siinä ajateltaisiin potilaan parasta ja lopettettaisiin sekä verovarojen että ajan tuhlaus!