Päihdeongelmia on monenlaisia, ja ne voivat olla joko työttömyyden syy tai seuraus. Pahimmillaan henkilö joutuu kierteeseen, jossa työttömyys tai masennus laukaisevat päihdeongelman, joka taas estää työllistymisen ja voi johtaa syrjäytymiseen. Usein päihdeongelmat liittyvät muihin hankaluuksiin, esimerkiksi rikollisuuteen tai masennuksen tapaisiin mielenterveysongelmiin. On siis hyvä varmistaa, mikäli kyse on moniongelmaisuudesta, jotta kaikkia oireita voidaan hoitaa ja kaikkiin voidaan tarjota oikeanlaista tukea.
Päihteiden liikakäyttö ja riippuvuus voivat aiheuttaa useita ongelmia, jotka puolestaan voivat johtaa syrjäytymiseen. Päihdeongelmat voivat ajaa pois läheisiä ja aiheuttaa sosiaalisia ongelmia. Ne voivat aiheuttaa työttömyyttä. Ne voivat myös johtaa rikollisuuteen. Syrjäytymisvaara on suuri etenkin päihteiden käytön ollessa merkittävää: mitä kovempia päihteitä asiakas käyttää, sitä suurempi riski on. Kovien huumeiden tapauksessa ystäväpiirin päihteiden käyttö voi myös vaikeuttaa niistä luopumista. Monille päihteiden liikakäyttö voi olla tabu. On myös mahdollista että he eivät itse pidä sitä ongelmana, joten asian esilletuominen voi olla hankalaa.
Alkoholin liikakäyttö on päihdeongelmista yleisin. Se voi aiheuttaa useita terveysongelmia. Siihen voi myös liittyä riippuvuusongelmia. Alkoholin käytön määrittäminen voi olla haastavaa, ja se onkin taito, joka yleensä vaatii harjoitusta. Ihmisten käyttämät mittasuhteet vaihtelevat, joten annoksen määrittäminen on tarpeellista. Lisäksi asian esille tuominen ja siitä puhuminen oikeaan tyyliin vaatii hienovaraisuutta. Terveydenhuollossa on monia tapoja ottaa asia esille. Kyselyt, kuten AUDIT, voivat auttaa ongelman selvittämisessä.
Muiden huumausaineongelmien selvittäminen vaatii yhtä lailla hienovaraisuutta ja empaattista asennetta. On tärkeää että vuorovaikutus toimii, jotta asiakas uskaltaa kertoa asiasta luottamuksellisesti. Moni myös haluaa eroon huumausaineongelmistaan, sillä ne usein aiheuttavat terveys- ja muita ongelmia. Yleensä avun tarjoamisen pitäisi olla melko helppoa varsinkin hoidon alkuvaiheessa. Vaikeampaa on pitempikestoinen aineista erossa pysyminen, etenkin mikäli kyseessä on huumausaineriippuvuus, joka aineesta riippuen voi olla vahva.
Päihdeongelmista keskustellessa on tärkeää tukea asiakkaan omaa motivaatiota empaattisilla kommenteilla, jotka perustuvat asiakkaan omiin havantoihin. Terveysalan ammattilaiset voivat auttaa oppimaan oikeanlaisen tavan kuunnella ja auttaa päihdeongelmaista asiakasta. Päihdeongelmaisille on erilaisia kanavia ongelmien hoitoon. Oma motivaatio on tärkein osa muutosta, sillä etenkin riippuvuuden ollessa kysessä oma tahto auttaa muuttumaan.